Elikkäs tästä Paskis #326:sta on kyse. Inspiraationa oli kuva tällä kertaa, ja inspiroiduinhan minä siitä. Koko päivähän näiden tekemisessä meni, mutta en sentään yhtäjaksoisesti tehnyt näitä vaan aina silloin tällöin kun tuli joku sopiva hetki ja inspis. Kotona kun satuin olemaan muutenkin.
Inspiroiduin eniten tuosta tiiliseinästä ja ajattelin yhdistää sen ja kukat. Rangerin kohopastalla tiilisabluunan läpi ja sitten kultaista ja antiikkiruosteenväristä kohojauhetta päälle. Piti odottaa pastan kuivumista, sillä muuten olisi tullut näppyjä pintaan paljon. Olinhan katsonut tämän Timpan videon kohopastojen käytöstä, (kohdassa 6.00 alkaa kohojauheen laitto) joten oppi oli mennyt perille. Serviettiä ovat nuo kukkaset ja niitä laitoin jättämiini valkoisiin kohtiin ja liimasin ne Gel mediumilla. Yksi osa tuota kukkaserviettiä oli jäänyt 9 kortin atc-vaihdosta jota en ole vielä saanut aikaiseksi päivittää blogiin, mutta kyllä senkin aika tässä vielä lähiaikoina koittaa. Kuvat saaduista korteista tosin on vielä ottamatta. Multa löytyi myös pyöräleimasin, mutta voi, se oli ihan liian pieni isoon korttiin joten ajattelin sitten tehdä atc-kortin. Niitä tulikin sitten kaksi. Muutama vuosi sitten sain askartelukaverilta silppupaketin, ja nyt vasta sen otin käyttöön kun se tuli vastaan laatikosta jonka juuri viikonloppuna inventoin. Mutta onneksi säilytin tämän miellyttävän lahjan, sillä sieltä löytyikin paljon kaikkia kivoja aarteita varsinkin atc-kortteja ajatellen, ja kuvissa nähtävät materiaalit tuli sitten monesta eri vaihtoehdosta valittua näihin atc-kortteihin.
Tuosta tiiliseinäkortista vielä. Jotenkin se oli orvon näköinen kun siinä oli pelkkä seinä ja kukkasia. Kun olin juuri inventoinut sen yhden askartelutarvikelaatikon, niin en ollut vielä lajitellut hurjaa määrää kiiltokuvia, joista osa oli perhosia. Mallailin varmaan 5-7 eri perhosyhdistelmää, mutta mun mielestä nämä sopivat tähän parhaiten.
Riemukasta oli näitten tekeminen. Atc-korttien tekstiosuudesta vielä muutama sananen. Viimeksi kun yritin samasta kirjasta etsiä erääseen toiseen atc-sarjaan sopivia tekstejä niin siinä meni 45min eikä vaan löytynyt. Mutta nyt olin päättänyt että se löytyy ekalta sivulta minkä avaan yhden peukalon taktiikalla :D, ja kappas miten hyvin (ainakin omasta mielestäni) tekstit sopii noihin kahteen korttiin. No, tulihan taas tarinoitua. Kiva haaste oli tosiaan ja hyvä että "ajoissa" sen huomasin. Olin niin atc-korttien tekemisen lumoissa etten edes muistanut P*askista. Kai se joku intuitio tai johdatus oli mikä mut sinne haastesivulle ohjasi :D
Tervetuloa blogiini. Perustin tämän blogin tammikuussa 2013. Olen 40+ nainen Helsingistä. Innostuin korttien tekemisestä n.17vuotta sitten. Käyn välillä askartelutapaamisissa ja vaihdan mielelläni kokemuksia korttien teosta ja tekniikoista.
Kiva kun piipahdit, olisi kiva jos jättäisit puumerkkisi käynnistäsi. Kommentit ilahduttavat aina.
Jos olet kiinnostunut jostain kortistani, otathan yhteyttä sähköpostilla fairytalen.kortteilut@gmail.com
Näytetään tekstit, joissa on tunniste P*skis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste P*skis. Näytä kaikki tekstit
maanantai 15. elokuuta 2016
perjantai 22. heinäkuuta 2016
P*skis 325
Musiikki oli aiheena P*skiksessa tällä kertaa, ja ennen kuin itse tajusinkaan, olin kaivanut monia vuosia sitten ostamani Graphic45 kartongit esiin ja siitähän syntyi sitten ihan ATC-korttisarja. Jotenkin mulle tuli vaan mieleen luku 6, ja aloin sitten katselemaan sopivia kuvia kahdesta kartongista ja kolmannessa kartongissa oli sopiva tausta, joten leikkasin kartongin kortteihin sopiviksi palasiksi. Kaikki eivät leikkaantuneet ihan millilleen valmiisiin ATC-korttipohjiin, mutta ei kai se niin vaarallista ole. Melkein jokaisessa kortissa tulee tavalla tai toisella esiin musiikki ja nimetkin korteille löytyivät kuin itsestään. Aivan kuin olisin elänyt tuota 1900-lukua. Kuvasin vähän taustankin tekemistä. Sarjan nimeksikin tuli nyt sitten "1900-luvulla"
Fashion in Paris 1/6 |
Moulin Rouge 2/6 |
Kokotit 3/6 |
Jazzie 4/6 |
Kiss of Death 5/6 |
Klovni 6/6 |
lauantai 9. heinäkuuta 2016
P*skiksen haaste #324
Tällä kertaa P*skiksen haasteessa piti käyttää RESIST tekniikkaa ja mullehan se sopi mainiosti, sillä olen suuri kohojauheiden ystävä. Juuri olinkin tilannut kohojauhetta, tällä kertaa uutta, helmiäisvalkoista, jota nyt pääsin testaamaan ja tykkään kovasti. Inspiraation juuri tälläiseen korttiin sain DT SannaS:n tekemästä kortista. Halusin käyttää ehdottomasti keltaista väriä, joka on yksi mun lempiväreistä. Kiinnostuin myös brushon käytöstä ja koitinkin sitä käyttää tuohon päällä olevaan kukkaan ja tein kukasta parikin eri versiota, mutta ei, se ei näyttänyt hyvältä ollenkaan, joten päädyin yksiväriseen DI barn dooriin josta hinkkasin väriä suoraan mustetyynystä. Näin tulee voimakkain väri. En tiedä mikä niissä brushoissa on kun en vaan osaa käyttää niitä, vaikka olen kokeillut monella eri tavalla ja monella eri kartongilla. Mutta ei vaan näytä hyvältä. Toisten tekemät brusho-kortit sen sijaan näyttävät hyvältä. Olenkin miettinyt niiden myymistä, mutta en ole vielä raaskinut. Kova himo oli ne kuitenkin viime syksynä hankkia. Olin ajatellut tehdä kivoja talvisia taustoja joulukortteihin, mutta ei, en vaan saanut kivoja tehtyä, vaikka vaihtelin veden ja värien määrää ja koitin kai välillä seistä päällänikin :D :D :D Mutta se brushoista.
Tämännäköinen haastekortista sitten tuli. Käytin taustapaperin koristelussa sabluunaa, ja painelin Versamarkia sen läpi. Olen käyttänyt kohojauhetta sekä ylimmässä kukassa, pohjassa, että alimmaisen taustapaperin reunoissa. Resist tekniikassa on hyvä muistaa pyyhkiä lopuksi kohojauheella tehty pinta, että siitä lähtee väri pois mikä siihen mahdollisesti on tarttunut haaleana taustaa värittäessä.
Nyt tuli mieleen, että voisin laittaa valkoisen puolihelmen tuohon kukan keskelle vielä.
Tämännäköinen haastekortista sitten tuli. Käytin taustapaperin koristelussa sabluunaa, ja painelin Versamarkia sen läpi. Olen käyttänyt kohojauhetta sekä ylimmässä kukassa, pohjassa, että alimmaisen taustapaperin reunoissa. Resist tekniikassa on hyvä muistaa pyyhkiä lopuksi kohojauheella tehty pinta, että siitä lähtee väri pois mikä siihen mahdollisesti on tarttunut haaleana taustaa värittäessä.
Nyt tuli mieleen, että voisin laittaa valkoisen puolihelmen tuohon kukan keskelle vielä.
tiistai 14. kesäkuuta 2016
P*skis #322
Haasteessa pääosassa punainen, oranssi ja keltainen. Toivottavasti tämä kelpaa, vihreähän on kuitenkin "vain" taustalla...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)