Tervetuloa blogiini. Perustin tämän blogin tammikuussa 2013. Olen 40+ nainen Helsingistä. Innostuin korttien tekemisestä n.17vuotta sitten. Käyn välillä askartelutapaamisissa ja vaihdan mielelläni kokemuksia korttien teosta ja tekniikoista.
Kiva kun piipahdit, olisi kiva jos jättäisit puumerkkisi käynnistäsi. Kommentit ilahduttavat aina.
Jos olet kiinnostunut jostain kortistani, otathan yhteyttä sähköpostilla fairytalen.kortteilut@gmail.com

lauantai 27. elokuuta 2016

Muutamia atc-kortteja ja ihan sarjojakin

Olen ollut niin atc korttien teon huumassa, etten ole tänne malttanut päivittää. Lisäksi monet on jääneet vaiheeseen ja osasta on vain puuttunut takapuolelta tekstit. Nyt on sitten valmiina muutama sarja ja ostin Prismasta keräilykortteihin tarkoitettuja A4 kokoisia taskuja, joihin mahtuu 9 korttia.
Jaa-a, kun niitä laittelin, sekä omia, että vaihdettuja, niin eipä vaan riittänyt enää 10kpl sivuja, vaan osa korteista jäi yli. Eli pitääpä käydä jossain vaiheessa uudestaan Prismassa. Kansiota en ostanut sillä mulla on kotona muutamia vanhoja kansioita, ja löysinkin kivan vanhan kansion/mapin. Ajattelin ennen kuin näin tämän, että tuunaan sitten kansion, mutta tämä näyttää kivalta ihan tällaisenaankin. Ennen siinä oli askarteluun liittyviä ohjeita, mutta ne saa mennä ö-mappiin (askartelualustoiksi jne)
No mutta tässäpä viime aikaiset atc:t.

Pohjan väritin DI musteilla ja sitten sabluunan läpi Ghosting-tekniikalla tekstit. Eli pyyhin vauvanpyyhkeellä niin, että valkoinen pohja tuli näkyviin. Sitten perhossabluunalla laitoin väritöntä kohopastaa ja siihen lisäsin hileitä

Ja sitten samalla sabluunalla valkoista kohopastaa

Lopuksi  Tim Holtzin tarrasanalehtisestä muutama sana ja kiiltokuvat niin valmista tuli.

Näihin tuputin pohjalle akryylimaaleja ja sen jälkeen toiseen kerrokseen helmiäisakryylimaalia sabluunan läpi. Ekaa kertaa tämä sabluuna käytössä. Tekstit on tehty niin, että sekoitin tummansinistä Dylosion mustetta valkoiseen kohopastaan ja sabluunan läpi tekstit. Vähän Martha Stewartin leikkuriakin näytetty paperille, joka tuli jonkun askartelutarvikkeen mukana.





Kruununjalokivessä oli tarjouksessa akryylimaalit, joten ostin monta purkkia, niillä tein pohjat

Sitten sabluunan läpi. Loput vaiheet unohdin kuvata tekemisen lumoissa :D. Mutta lisäsin vielä mustia katkoviivoja
Ja sitten sopivat kuvat ja tekstit. Ja valmista tuli taas. Tosin nämäkin olivat puolivalmiina monta päivää odottamassa sopivaa inspistä.





Tämän  sarjan kokonaan valmiiksi saamisessa meni ainakin viikko. Aina välillä tein jotain pientä kunnes sitten viime yön tunteina sain kaikki valmiiksi. Nämä ukkelit ovat Siirin antamia kuvia 9 kortin vaihdon yhteydessä. Näissä korteissa on käytetty jos jonkinlaista sälää laatikoiden silppuvarastosta.

"Tiukka ruokavalio" 1/7

"Arvoisat vieraat" 2/7

"Turvallista kotiruokaa" 3/7

"Ruokarauha pitää olla" 4/7

"Kiltti mies" 5/7

"Rauhallinen ruokailu ilman lapsia" 6/7

"Pitää muistaa juoda" 7/7

Tässä tälläinen välikortti. Multa oli jäänyt pääsiäiskorteista käyttämättä big shotilla kohokuvioitu ja keltaisella ja vihreällä väritetty paperi ja sen laitoin pohjaksi. Sitten kuvan leikkasin ostamastani arkista ja laitoin siihen kirkasta kohojauhetta. Reunoilla käytin pitsileimasinta, joka on kyllä niin aidon pitsin näköistä että helposti voi erehtyäkin luulemaan sitä aidoksi. No, siihenkin laitoin kirkasta kohojauhetta. 



Tässäpä tämä mappi/kansio. Itse asiassa mun faija käytti samanlaisia ja tuli nostalgisia muistoja mieleen, kun välillä toimin hänen sihteerinään ja leimailin hänen papereitaan. Hän lähti kylläkin sielutasoille jo vuonna 1990.

Tältä kansio näyttää sisältäpäin. Jätän toisen puolen täyttämättä, jotta näkee taustojen tekstit. Kansiossa on myös numeroidut välilehdet. Olin nuorempana toimistossa töissä, joten kansiot yleensä pysyy hyvin järjestyksessä vaikka monesti muut tavarat leviävät kummasti ympäri kämppää.

torstai 18. elokuuta 2016

Lavinian haasteeseen tällä kortilla

Siitä asti kun näin tämän Tracey Duttonin videon, olen halunnut yopo-paperia ja alkoholimusteita. No, hommasin molempia ja tässä mun kokeilu. Ei tullut kyllä yhtään samannäköinen kuin Traceyn kortit, Ja musteet käyttäytyivätkin eri tavalla kun Traceyn videossa... ja mulla ei ollut keltaista edes, vaikka se on yksi mun lempiväreistä. Oranssia, punaista ja vihreää löytyi, sinistä myös jota ekaan korttiin kokeilin, mutta se ei näyttänyt hyvältä sitten ollenkaan.
Nyt on kyllä pää vieläkin aika höyryissä kun tuli väkisinkin haisteltua musteita. Jo kun ostin stazonin, niin ajattelin, että se on vissiin hommattava hengityssuojain. Kun olin keväällä Kaisan kodissa kursseilla jossa käytettiin valkaisuainetta, niin vielä puoli tuntia sen jälkeen kun poistuin huoneesta, huimasi ja pyörrytti ja aivot vähän sumeni. Mulla tosi herkkä hajuaisti ja olen kyllä muutenkin ns.erityisherkkä, joiden piirteistä nykyään puhutaan jo jonkin verran. Toiset vaan olivat siellä niin kuin ei mitään. Kysyin joltakulta, etteikö hänellä ole huimausta niin ei ollut. Niin me vaan ollaan erilaisia. Mutta sehän on tietty vaan omaa mieltä avartavaa ja elämän rikkautta.
On se kumma näiden vähän "sotkuisen" näköisten taustojen kanssa. Toisten tekemänä ne näyttävät upealta mutta itse kun tekee niin näyttää vaan sotkulta. Brushoja olen kokeillut myös mutta en vaan ole ollut ikinä tyytyväinen lopputulokseen. Enkö tosiaan osaa tehdä näitä vai olenko vain tottunut "siistimpään" ja selkeämpään. Mutta miksi toisten tekemänä ne näyttävät yleensä hyviltä...?!? Onko tää teidän mielestä sotkuisen näköinen? Kertokaa rehellisesti, koitan kestää. Ja mietin sitten voiko asialle jotain tehdä, kehittyä, vai onko parempi jättää tälläiset muille ja keskittyä toisenlaisiin, selkeämpiin kuviin.
No joka tapauksessa tällä kertaa Lavinian haasteessa oli aiheena yksinkertaisesti: Ei mustaa. Joten sillä mentiin. Kokeiluversioissa humahti yli kaksi tuntia. Ensimmäinen kokeilu meni ihan pieleen kun unohdin ettei mustaa saanut käyttää ja leimasin mustalla. Mutta siihen korttiin sitten kokeilin eri värisiä kohojauheita ja lopulta päädyin tähän kultaiseen. Siipeen, jota tuskin tässä kuvassa näkyy, laitoin holographic kohojauhetta.  Olen huomannut että näiden Lavinian leimasinten kanssa on hyvä käyttää versamarkia ja kohojauhetta kun ovat jotenkin kovaa ja ohutta materiaalia. Hmm... auttaisikohan jos laittaisin niihin ez-mountia.. pitää kokeilla.



No mä sit jatkoin vähän työskentelyä, kuten Tracey sanoo: "Work with it" ja lopputulos on tälläinen. No, pitää kai vaan harjoitella enemmän.



tiistai 16. elokuuta 2016

Blogissani tullut kolmen vuoden aikana huimat 10 000 kävijää täyteen

Tarkka luku juuri tänään on 10 638 kävijää. >Todella huikea määrä, kiva kun olette käyneet, eihän tätä blogia ihan itseään varten vain viitsi pitää. Blogissa kävijät innostavat luomaan lisää ja saa uutta inspiraatiota, ja on myös mukava viereilla toisten blogeissa kurkkimassa ja kommentoimassa. Mä olen sukujuuriltani karjalainen, joten harvoin multa tulee mitään parin sanan kommentointeja, koittakaa kestää, oon tosi puhelias kun sille päälle satun, mutta oon ilokseni huomannut, että se on aika yleistä näissä askartelupiireissä :D :D :D
Huiman blogikävijämäärän kunniaksi järjestän arvonnan, mutta vasta syys-lokakuussa eli seurailkaahan blogia jos "namut" kiinnostaa. Keräilen pikkuhiljaa kaikenlaista pikku "sälää" Luvassa jotain uutta ja jotain vanhempaa omista varastoista, mukaan laitan myös jouluaiheisia juttuja. Näillä näkymin enimmäkseen erilaisia papereita/kartonkeja, mm. Halloween teeman värisiä juuri ostettuja, vintageaihetta myös, ja tietty sitä jouluteemaa ainakin yhdestä vielä avaamattomasta paketista. Saa nähdä mitä kaikkea keksin.

maanantai 15. elokuuta 2016

Ehdimpäs mukaan tämän kertaiseen P*skikseen

Elikkäs tästä Paskis #326:sta on kyse. Inspiraationa oli kuva tällä kertaa, ja inspiroiduinhan minä siitä. Koko päivähän näiden tekemisessä meni, mutta en sentään yhtäjaksoisesti tehnyt näitä vaan aina silloin tällöin kun tuli joku sopiva hetki ja inspis. Kotona kun satuin olemaan muutenkin.


Inspiroiduin eniten tuosta tiiliseinästä ja ajattelin yhdistää sen ja kukat. Rangerin kohopastalla tiilisabluunan läpi ja sitten kultaista ja antiikkiruosteenväristä kohojauhetta päälle. Piti odottaa pastan kuivumista, sillä muuten olisi tullut näppyjä pintaan paljon. Olinhan katsonut tämän Timpan videon kohopastojen käytöstä, (kohdassa 6.00 alkaa kohojauheen laitto)  joten oppi oli mennyt perille. Serviettiä ovat nuo kukkaset ja niitä laitoin jättämiini valkoisiin kohtiin ja liimasin ne Gel mediumilla. Yksi osa tuota kukkaserviettiä oli jäänyt 9 kortin atc-vaihdosta jota en ole vielä saanut aikaiseksi päivittää blogiin, mutta kyllä senkin aika tässä vielä lähiaikoina koittaa. Kuvat saaduista korteista  tosin on vielä ottamatta.  Multa löytyi myös pyöräleimasin, mutta voi, se oli ihan liian pieni isoon korttiin joten ajattelin sitten tehdä atc-kortin. Niitä tulikin sitten kaksi. Muutama vuosi sitten sain askartelukaverilta silppupaketin, ja nyt vasta sen otin käyttöön kun se tuli vastaan laatikosta jonka juuri viikonloppuna inventoin. Mutta onneksi säilytin tämän miellyttävän lahjan, sillä sieltä löytyikin paljon kaikkia kivoja aarteita varsinkin atc-kortteja ajatellen, ja kuvissa nähtävät materiaalit tuli sitten monesta eri vaihtoehdosta valittua näihin atc-kortteihin.
Tuosta tiiliseinäkortista vielä. Jotenkin se oli orvon näköinen kun siinä oli pelkkä seinä ja kukkasia. Kun olin juuri inventoinut sen yhden askartelutarvikelaatikon, niin en ollut vielä lajitellut hurjaa määrää kiiltokuvia, joista osa oli perhosia. Mallailin varmaan 5-7 eri perhosyhdistelmää, mutta mun mielestä nämä sopivat tähän parhaiten.
Riemukasta oli näitten tekeminen. Atc-korttien tekstiosuudesta vielä muutama sananen. Viimeksi kun yritin samasta kirjasta etsiä erääseen toiseen atc-sarjaan sopivia tekstejä niin siinä meni 45min eikä vaan löytynyt. Mutta nyt olin päättänyt että se löytyy ekalta sivulta minkä avaan yhden peukalon taktiikalla :D, ja kappas miten hyvin (ainakin omasta mielestäni) tekstit sopii noihin kahteen korttiin. No, tulihan taas tarinoitua. Kiva haaste oli tosiaan ja hyvä että "ajoissa" sen huomasin. Olin niin atc-korttien tekemisen lumoissa etten edes muistanut P*askista. Kai se joku intuitio tai johdatus oli mikä mut sinne haastesivulle ohjasi :D







Tänään tuli taas kivaa postia

Kaikista ostoksista en päivitä tänne, mutta tämän nyt tänne laitan kun sattuu olemaan sopiva hetki.
Ebaysta tuli nuo meritähdet. Sinellistä tilasin atc-korttipohjia, joiden normaalihinta on 3,50e 10kpl, mutta nyt tarjouksessa 1e 10kpl. Tilasin samantien 8 pakettia, mutta tällä menolla ne eivät kyllä pitkälle riitä :D :D :D Tilasin nimittäin aiemmin sieltä jo 50kpl mutta ne on jo melkein kaikki käytetty. Tänään valmistui 64. atc ja aloitin vasta heinäkuussa.
Sinellissä oli myös tarjouksessa alkoholi musteet ja tilasin yhden pullon. Juuri viime viikolla tuli Kruununjalokivestä toimitus, missä oli monta pulloa niitä. Sitten Ebaysta tuli myös kiva customoitu leimasin, joka on just sopivan kokoinen juurikin atc-kortteihin.



Aamuiset atc:t

Tämän pohjan meinasin jo heittää roskiin kun ei tullutkaan niin kiva kuin olin ajatellut etukäteen. Mutta muutaman päivän jälkeen se näyttikin ihan kelpo pohjalta ja rupesin työstämään sitä lisää ja tein sitten toisenkin. Idean näihin kortteihin sain Marjie Kemperiltä. Toisessa käytetty mustaa kohojauhetta kuvan leimaamiseen ja toinen on leimattu stazon-musteella. Tuo naishahmo leimasin on ollut mulla varmaan yli 8 vuotta, mutta ekaa kertaa vasta käytössä. Ostin sen aikoinaan Sinellistä, jossa olin leimailukurssilla. Taitaa olla Paper Artsyn leimasin. Ostin muutamia leimasinsettejä kun olivat tarjouksessa silloin.

Tämä kahden sarja on nimeltään "Vanhaan hyvään aikaan"




Lavinian keijuja

Vaihteeksi kokeilin Rangerin Glossy paperia, mutta mattapuolta. Huomaa, että se on tosiaan tehty DI musteita varten, niin hyvin tulee värit esiin ja blendaaminen onnistuu myös hyvin. Itse tykkään voimakkaista väreistä.





Kesän viimeiset mehiläiset

Atc linjalla jatketaan. Vähän kohojauhetta hunajavanoihin, maskaus mehiläisen päälle ja kennosabluunalla taustaan kuvioita



"Hunajamehiläinen" 1/3

"Hunajamehiläinen" 2/3

"Hunajamehiläinen" 3/3

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Merelliset kortit uudella leimasinsetillä

Tilasin Piian puodista Studio Lightin meriaiheisen leimasinsetin ja näissä korteissa kaikki muut on leimattu sillä setillä paitsi nuo pari värikästä kalaa.
Meriaihe viehättää vieläkin, joten tulen varmaan tekemään niitä lisääkin.

Pohjan tein tällä Simon Says Stamp sabluunalla, ja käytin montaa eri sinisen sävyä. Kohojauhetta käytetty myös korteissa. Sekoitin kultaa ja antiikkiruostetta ja sillä tein ikäänkuin hiekkaa meren pohjaan. Jelly fish on leimattu helmiäisvalkoisella kohjauheella kuten myös nuo ilmakuplat. Ilmakupliin olen laittanut clossy accenttia lisäksi. Parissa kortissa (2/3 ja 3/3) myös merenpohja simpukoineen on kohojauheella terästetty.





"Meren syvyyksissä" 1/3

"Meren syvyyksissä" 2/3


"Meren syvyyksissä" 3/3



Laatikko ja pöytä siivottu

Tässä vähän vaiheita laatikon inventoinnista







2 ja 4 sarjan atc-korttien kuvat

Viime viikolla jo valmistuneet 2 ja 4 kortin sarjat. Tässä olen käyttänyt kerrostekniikkaa, jonka opin keväällä Kaisankodissa pidetyllä kurssilla, jossa oli hollantilainen Liesbeth opettajana. Myös kohojauhetta käytetty näissä







"Ylväs 1/4

"Perhosen liito" 2/4

"Rauhan kyyhky" 3/4

"Toukasta perhoseksi" 4/4

"Puutarhajuhlat" 1/2

"Iltarusko" 2/2